partner, hallituksen puheenjohtaja

Markku Moisio

Olen toiminut eri johtotehtävissä Kesko Oy:ssä 80-luvulla ja Polar konsernissa 90-luvulla. Vuosina 1995–2001 toimin Pirkan OP-Kiinteistökeskuksen toimitusjohtajana. Tämän jälkeen siirryin Rakennustoimisto Palmberg Oy:n varatoimitusjohtajaksi ja myöhemmin toimitusjohtajaksi sekä Lemminkäinen Talo Oy:n johtoryhmän jäseneksi.

Vuodesta 2011 lähtien olen toiminut Akkumo Oy:n yrittäjänä ja sijoittajana sekä hallitusammattilaisena useissa eri yhtiöissä. Minulla on laaja-alaista osaamista ja kokemusta tukkukaupan, rakentamisen, kiinteistöliiketoiminnan ja liiketoiminnan kehittämisen alueilta.

Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri.